Kaikki alkoi yhtenä päivänä siitä.....

.......että tyttäreni halusi jonkun lemmikkieläimen hoitaakseen.Olen koko ikäni kärsinyt astmasta ja allergiasta ja minulla ei ole koskaan olut mahdollisuutta saada omaa koiraa tai muutakaan mukavaa lemmikkiä vaikka olisin halunnut. Mutta   tyttäreni löysi netistä karvattomia marsuja. Aivan, luit oikein. Siis marsuja joilla ei ole karvoja laisinkaan (baldwin-rotu). Tietoa marsuista löydät kasvattajan Snoop's Caviary sivuilta. Noh, otettin yhteyttä Minna Aatelaan Nurmijärvelle ja parin kuukauden päästä meillä oli kaksi marsu-poikaa, Tahvo ja Alvin. Niistä ei minulle oireita tullut joten rohkaistuin etsimään karvatonta koirarotua internetistä.

Päädyimme amerikankarvatonterrieriin. Otin yhteyttä Hanna Siltalaan (Kennel Nudus) ja saimme heiltä suloisen Saaga-neidin viikonlopuksi hoitoon, jotta allergiani laatu jotenkin selviäisi. Olin ihmeissäni kun oireita ei tullut. Annoin koiran jopa nuolla kasvojani ja käsiäni! Normaalisti ihoni olisi jo saanut punaisen laikukkaan värin, mutta ei tässä tapauksessa. Uskalsin jopa ottaa Saagan sänkyni viereen lattialle nukkumaan. Sen viikonlopun jälkeen teimme päätöksen hankkia koira. Enkä ole sitä tippaakaan katunut. Pientä nenän kutinaa on ollut kausittain, mutta se pysyy poissa kun pesen koiran sekä vaihdan sen petivaatteet usein. Käytän myös allergialääkkeitä.

Kiitos Hannalle joka uskalsi antaa ihanan koiransa meille hoitoon ja jolta saimme myös tämän valloittavan ensimmäisen Dixi-pentumme. Nyt  lapsuuden aikainen haaveeni on toteutunut. Kiitos myös Ivanalle Tsekkeihin sekä Pialle Unicometa'n kenneliin joilta saimme vielä suloiset ja ihanat AHT-pojat. Nala tyttönen saapui USAsta myös laumaamme kaunistamaan tunnetulta ja arvostetulta kasvattajalta, AHTA:n pj ja UKC-tuomarilta Melissa Kiddiltä. Nyt talossamme vilistelee neljä karvatonta terrieriä. Olen onneni kukkuloilla. Koirien edesottamuksia on todellakin ilo katsella. Toivon todella, että allergiani sekä astmani pysyy jatkossakin suht' oireettomana.

Kuvassa karvattomat marsut Tahvo ja Alvin.